16.7.2020 Niko Mäkelä siirtyi Simmikseen
Simmis sai merkittävän vahvistuksen edustusryhmäänsä, kun Niko Mäkelä vaihtoi Riihimäen Uimaseurasta Simmikseen ja liittyi edustusryhmän Team Urheaan. Niko Mäkelä on maamme ykkössprintterietä perhos- ja selkäuinnissa. Vaihtoa Simmikseen Niko kertoi harkinneensa jo jonkun aikaa, mutta nyt viimein elämäntilanne oli sellainen, että vaihto oli mahdollista.
Simmiksen valmennustiimi iloitsee uudesta vahvistuksesta. ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Niko valitsi meidät”, sanoo seuran päävalmentaja Matti Mäki. ”Hienoa on se, että Niko tuo ryhmämme kokemusta ja lisää aikuisuimareita. Kilpailu seuran viestijoukkueisiin kiristyy entisestään”, jatkaa Matti Mäki.
Lähde: https://www.simmis.fi/ajankohtaista/niko-makela-aloittaa-team-urheassa/

29.8.2019 Kevään kertaus ja syksyn tuulet.
Kevät 2019 oli haastavaa aikaa etenkin henkisesti. Puhuin ensimmäistä kertaa avoimesti masennuksestani ja radikaaleista mielialan vaihteluista, joista olen kärsinyt jo vuosia. Kauden päätähtäin oli MM-uinnit ja ne jäivät 15 sadasosasekunnin päähän. Tämä oli yllättävän kova pala niellä, vaikkakin ajatus oli sama kuin syksyllä "Menee jos menee."
Halusin päättää kauteni Mare Nostrum kilpailuihin Monacoon kesäkuun alussa, koska minusta tuntui ettei loppukaudella ollut enää tavoitteita. Yhdessä valmentajani kanssa päätimme kuitenkin puristaa kuivasta rätistä viimeiset mehut SM-uinteihin Leppävaaraan. Tavoite oli saavuttaa mahdollisimman monta mitalia. Näin myös kävi kahden Suomen mestaruuden sekä kahden SM-pronssin myötä.
Nyt saan apua mielenterveyteni kanssa ja olen motivoituneempi kuin koskaan tulevaa syksyä ja vuotta varten.

11.12. SM-uinnit ja PM-uinnit!
Uinnin SM-uinnit kisattiin Vaasassa 14.-18.11. ja PM-uinnit 7.-9.12. Oulussa. Molemmissa kisoissa onnistuttiin oikein mallikkaasti. SM-kilpailuissa kovia tuloksia tehtiin jokaisessa lajeissa parantaen kaikkia ennätyksiä! Tuomisina SM-uinneista on 1 kulta, 1 hopea , 3 pronssia sekä yksi uusi Suomen ennätys 50 metrin selkäuinnista! Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden ensimmäisen kisapäivän eli perjantain aamujaksolla 50 m perhosuintia kulki aikaan 23.44 ja Niko oli alkuerien nopein. Niko voitti illan finaalin ennätyksellään 22.86*. Uusi ennätys oli 4 sadasosaa alle MM-kisojen aikarajan. Niko totesi, että hänen olisi vain pitänyt ehtiä uida se jokunen viikko aiemmin, että hän olisi ehtinyt tiistaina starttaavien Kiinan MM-kisojen koneeseen. |
Lauantaina aamujaksolla oli vuorossa 50 m selkäuintia, joka kulki aikaan 24.69. Illan finaalissa Niko nappasi ajalla 24.55 toisen PM-kultamitalin!
Lauantaina oli vuorossa myös 100 m perhosuintia ja aamun alkuerien jälkeen Niko lähti illan finaaliin kolmantena ajalla 54.71. Illan finaalissa aamun ajasta lähti yli kaksi sekuntia ja Niko löi kätensä paneeliin toisena ajassa 52.54 ja tuomisina PM-hopea.
Kolmantena kisapäivänä sunnuntaina oli vuorossa 50 m vapaauintia ja aamun alkuerissä mentiin jo hyvää vauhtia. Nikon aika 22.43 oikeutti lähtemään illan finaaliin kuumimmalta radalta ajalla ja tuloksena oma ennätys 21.91* sekä kolmas henkilökohtainen Pohjoismaiden Mestaruus! Niko kertoi, että aika on kaikkien aikojen lyhen radan Suomen tilaston viidenneksi nopein!
Niko onnistui myös viesteissä erinomaisesti!
Perjantai-iltana uidussa 4 x 100 m vapaauintiviestissä Niko kauhoi aloitusosuudella uuden ennätyksensä 48.91* ja oli voittamassa Suomelle PM-kultaa. Niko kertoi, että hän oli todella tyytyväinen, kun 100 m vapaauintia meni alle 49 sekunnin.
Lauantai-iltana uidussa 4 x 200 m vapaauintiviestissä Niko oli mukana pronssijoukkueessa ja ui aloitusosuudella uuden henkilökohtaisen ennätyksen 1:54.56*. Niko totesi, että 200 m matkalla alkoi jo sprintteriä hieman hapottaa sen verran kova lauantai-illan finaalirupeama oli kaikkinensa.
Sunnuntai-iltana uidussa 4 x 100 m sekauintiviestissä Niko ui kolmannen eli perhosuintiosuuden aikaan 52.54 ja nousi joukkueen kanssa korkeimmalle palkintokorokkeelle ja samalla joukkue kirjasi nimiinsä uuden Suomen Ennätyksen 3:33.20*!
Sunnuntai-iltana uidussa toisessa viestissä, joka oli 8 x 50 m vapaauinnin sekajoukkueviesti Niko kauhoi Suomen joukkueen nopeimman vinstan aikaan 21.90. Suomen joukkueen sijoittuessa hopealle!
Teksti PM-kilpailuista: Riihimäen Uimaseura.
Kuva. Tuire Lehtimäki

31.10. WellO2 jatkaa yhteistyötä!
1.9. SM- ja EM-kuulumisia
SM-uinneista kotiin tuomisina kaksi pronssia, yksi hopea ja kolmen vuoden jälkeen uusi Suomen mestaruus 50 metrin perhosesta! Ennätyksiä tehtailtiin lähes jokaisessa lajissa ja itsevarmuuskohosi.
Saavutin Glasgon EM-kisojen aikarajan jo Tampereen SM-kilpailuissa 2017, jolloin 50 metrin perhosuinnin Pre-senior aikaraja rikkoutui. Tuhkolman Swim Open kilpailuissa rikoin jo C-rajan ja vielä Jyväskylän SM-kilpailuissa B-aikarajan uiden 23.93. Uinti näytti hyvältä ja alkoi vakiintua koviin aikoihin.
Matkaan lähdimme 31.7. Ja kilpailut alkoivat 3.8. Saimme siis muutaman päivän totutella halliin ja hotelliin sekä näiden väliseen bussimatkaan. Näiden päivien aikana sekä kisapäivien välissä pyrin käymään aina aamuisin kilpailualtaassa tekemässä ”kisaverran” ja ottamaan muutaman kilpailunomaisemman kovemman vedon, koska lähtökohtana minulla oli se, että kisaan ainoastaan aamuisin. Iltaisin sitten rentouduin hotellin saunalla ja uima-altaalla.
Ensimmäisenä päivänä starttasin kilpailut 50 metrin selkäuinnilla tehden siinä noin kymmenyksellä ennätysparannuksen. Selkäuinnin startti on minulle aina haastava, koska Riihimäellä sen harjoittelemiseen ei ole mahdollisuuksia, johtuen ”kivikautisista” starttikorokkeista. Selkäuinnin starttia pystyn siis harjoittelemaan ainoastaan kilpailuissa ja toiveena on, että se olisi jatkossa mahdollista myös omassa kotihallissa. Tässä lähetän asian tiimoilta kehittämisehdotuksen kaupungin liikuntatoimen suuntaan.
Maanantaina 6.8. oli oma pääpäiväni ja vuorossa siis 50 metriä perhosuintia. Tiesin, että pienellä ennätysparannuksella olisin mahdollisesti välierissä ja arvioin ennen uintia rajaksi 23.75 ennätykseni tosiaan ollen 23.93. Uinti tuntui helpolta ja hyvältä. Ei ollut samanlaista keveyttä kuin Tukholmassa, mutta se meni ainoastaan jännityksen piikkiin.Maaliintulo ei osunut, vaan jouduin vähän jarruttamaan viimeisellä vedolla, etten löisi nenääni seinään. Aikaani 24.02. olin todellakin pettynyt. Positiivista oli kuitenkin se, että uinti ei ollut täydellinen. Jos uinti olisi ollut täydellinen ja aika sama, joutuisin miettimään enemmän mitä olen tehnyt väärin. Lopulta välieriin vaadittiin 23.85.
Keskiviikkona 8.8. oli vuorossa 100 metrin perhonen. Jännitystä ei ollut enää niin paljoa, sillä satanen on omasta mielestä helpompi uida teknisesti kuin puolta lyhyempi 50 m matka. Vinstalla kaikki on pienistä asioista kiinni, kuten pään asennosta tai siitä millaisessa asennossa kädet menevät veteen. Satasella ensimmäinen 50 m tuntui lentävän kuin itsestään ja se olisi pitänyt uida vähintään 24.6, jotta olisin ollut ennätysvauhdissa. Käännös ei harmillisesti osunut vaan jouduin liúttamaan aivan liikaa. Vauhtini pysähtyi lähes kokonaan enkä saanut jatkettua samaa vauhtia käännöksestä uintiin. Jouduin kiihdyttämään uudestaan lähes nollasta sataan. Hävisin käännöksessä varmastikin yli puoli sekuntia ja siinä myös jäin ennätyksestäni. Uintini oli kuitenkin alle 54 sekunnin ja se on taas se asia, mikä lohduttaa. Vaikka loppu oli raskasta niin pystyin silti pitämään uinnin hyvin kasassa.
Viimeisenä kilpailupäivänä oli vuorossa 4×100 metrin sekauintiviesti ja siinä lajina ei suinkaan ollut lajina perhonen vaan avausosuus ja selkäuinti. Tiesimme, että finaaliin pääseminen vaatisi reilusti uutta Suomen ennätystä lähes jokaiselta osuudelta. Joukkue oli Niko Mäkelä selkäuinti, William Wihanto rintauinti, Sergei Kuznetsov perhosuinti ja Anton Herrala vapaauinti.
Päätimme siis pitää hauskaa ja ottaa viestin rennosti ja fiilistellä viimeisen kerran kilpailutunnelmaa Glasgown EM-altaassa. Call roomissa eli lajien keräilyssä lauloimme maammelaulua ja vitsailimme keskenämme. Olihan siitä 14 vuotta aikaa, kun Suomella on viimeksi ollu miesten viesti pitkänradan arvokisoissa. Tämä oli siis harvinainen tilaisuus. Call room alueella olleet muiden maitten edustaja katsoivat meitä luullen meitä hulluiksi, mutta eikös me vähän ollakki? Loppujen lopuksi viestijoukkue oli 19. Uin oman osuuteni lähes ennätykseen jääden vain noin kaksi kymmenystä Tukholmassa uidusta ennätyksestäni.
Kokonaisuudessa kilpailuista jäi käteen huono maaliintulo ja käännös, yksi ennätys ja Suomalaista uintihistoriaa. Olen nyt nälkäisempi kuin koskaan päästä takaisin sorvin ääreen työstämään itsestäni parempaa urheilijakokonaisuutta. Nyt pari viikkoa lomaa ja sitten jatkuu kausi kohti tulevan vuoden karkeloita.

9.5.2018
Vuosi jo pitkällä!
Kuluneena vuotena on tapahtunut jo paljon. Olen käynynt Luxembourgissa sekä Ruotsissa kilpailemassa, alittanut EM-uintien C-aikarajan ja tullut nimetyksi elokuussa uitaviin Glasgown EM-kilpailuihin! En malta odottaa mitä kesä tuo tullessaan...

24.11.2017
SM-kilpailuista EM-uinteihin!
Viime viikon SM-kilpailuista Oulussa minulle jäi ristiriitaiset fiilikset. Kaksi ensimmäistä päivää ei mennyt niin kuin olin suunnitellut, mutta ei niin kyllä mennyt kaksi viimeistäkään! Tavoitteenani oli saavuttaa mitalit 50 metrin selkäuinnissa ja perhosuinnissa sekä alittaa 50 metrin perhosuinnin EM-raja. Sadan metrin matkoille en ollut asettanut muita tavoitteita kuin ennätykseni rikkominen.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä 50 metrin selkäuinnissa jäin 0.1 sekunnin päähän mitalista parantaen kuitenkin vanhaa ennätystäni reilut kaksi kymmenystä. Toisena päivänä minut hylättiin päämatkani 50 metrin perhosuinnin alkuerissä. Riemu siitä, että alitin tässä uinnissa EM-kilpailuiden pre-senior rajan, vaihtui suureen pettymykseen. Rajan alittaminen oli kauteni päätavoite ja tämän vuoksi ensimmäiset 50 metrin uintini eivät olleet rentoja, vaan hermoilin ja ajatukseni pyörivät tuossa rajan alittamisessa. Tiesin olevani fyysisesti iskussa, mutta henkisesti jouduin koville näiden kahden päivän pettymysten jälkeen.

Hylkäyksen jälkeen sovimme valmentajani Aleksi Rajansuon kanssa, että minun on yritettävä alittaa raja lauantain 100 metrin perhosen ensimmäisellä puolikkaalla. Tämä uinti jännitti minua etukäteen enemmän kuin mikään muu startti pitkään aikaan. Riskinotto kannatti ja uintini onnistui: alitin aikarajan 15 sadasosan turvin! Minua ei harmittanut lainkaan, vaikka jäin loppuaikani 56.04 vuoksi A-finaalin ulkopuolelle, olinhan vihdoinkin saavuttanut päätavoitteeni. Loppujen lopuksi pääsin kuin pääsinkin A-finaaliin radalle 8 kahden muun finalistin peruttua osallistumisensa. Tilaisuus annettiin ja käytin sen hyväkseni: uin SM-pronssia!
Sunnuntaina 100 metrin sekauintini oli jo täysin rentoa uintia ja siinä parantelin ennätystä heti aamun alkuerissä. Illan finaalissa uin aikaan 55.60 ja SM-hopea ripustettiin kaulaani!
Vaikeimmalla mahdollisella tavalla uin itseni SM-mitaleille lajeissa, joihin en ollut asettanut suurempia tavoitteita ennen kisoja Tiistaina 21.11. minut valittiin ensimmäisiin aikuisten arvokilpailuihini joulukuun EM-kilpailuihin Tanskaan ja niihin nyt kohdistan katseeni!
Kiitos vielä tukijoilleni ja kaikille niille, jotka minua kannustivat SM-kilpailuissa näihin suorituksiin! EM-kilpailuissa lähden jahtaamaan uusia ennätyksiä sekä hakemaan kokemusta maailman menosta!

25.9.2017
Kisakausi alkuun!
23. syyskuuta kilpailtiin Helsingin Mäkelänrinteessä Hössö-uinnit. Niko starttasi kolme matkaa; 100 metriä rintauintia, selkäuintia sekä sekauintia.
Rintauintiin ja sekauintiin Niko lähti matkaan ilman aikaa, sillä ennätykset olivat jo vanhentuneet. Selkäuinti kulki ajallisesti parasta vauhtia, missä Niko rikkoi oman jopa kolme vuotta vanha ennätysensä 13 sekunnin sadasosalla! Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin kohti uusia kisoja sekä Turun maajoukkueleiriä.
Nikon tulokset:
100m ru - 1:07.74 - 5.
100m su - 57.30 - 3.
100m sku - 57.82 - 2.

4.9.2017
MAAJOUKKUE! Suomen uintimaajoukkue kaudelle 2017-2018 Huippuryhmä (OKM:n ja Olympiakomitean HUY:n tukiurheilijat) Jenna Laukkanen SCV Mimosa Jallow Plaani Silja Känsäkoski OU Ari-Pekka Liukkonen Cetus Matti Mattson PUS Matias Koski HeiL Tanja Kylliäinen HSS Antti Latikka SCR Leo Lähteenmäki SWIM Meri-Maari Mäkinen RaisU Maajoukkue Riku Pöytäkivi, HSS Anton Herrala, TaTU Andrei Tuomola, HSS Niko Mäkelä, RiUS Veera Kivirinta, OU Ida Hulkko, TaTU Tessa Nurminen, EuraST Vilma Ruotsalainen, HSS Kaisla Kollanus, HSS Nea-Amanda Heinola, NumKis Preseniorit Iida Reini, ÅSK Julia Bruneau, LaUS Hanna Kareinen, HSS Ronja Riihinen, Cetus Ulkomailla harjoittelevat yksittäisiin tapahtumiin osallistumisoikeuden saavat Lotta Nevalainen, Plaani William Wihanto, RaisU |
11.7.2017
SM-Kilpailut Tampereella uitiin 6.-9.7 pitkän radan SM-kilpailut osana SM-viikkoa. Uinnit olivat erittäin kovataisoiset, sillä altaassa rikottiin jopa kolme Suomen ennätystä! Ari-Pekka Liukkonen 50 vu, Matti Mattsson 100 ru sekä Cetus Espoo naisten 4x100m vuv! RiUS menestyi kilpailuissa mainiosti. Niko, joka teki vuoden alussa paluun altaaseen nivus-/lonkkavaivan jälkeen, venyi huikeisiin tuloksiin SM-altaassa. Reilun kolmen kuukauden harjoituksilla Mäkelä voitti 2 SM pronssia sekä ui jokaisessa lajissaan uuden oman ennätyksensä! Uudet ennätykset: 50 pu 24,21 (-0,22) 100 pu 55,04 (-0,58) 200 pu 2:09,59 (-3,78) 50 vu 23,55 (-0,37) 50 su 26,99 (-1,21) Tästä on hyvä lähteä parin päivän vapaan jälkeen uuteen kauteen! |
24.2.2017
2016... Mistähän sitä aloittaisi... Vuoden 2016 ensimmäinen treeni joissa satutuin olkapääni. Tämä meni viikossa ohi. Edelleen vuoden 2015 lopussa satutettu alaselkä oireili, mutta meni kuitenkin ohi lopullisesti. Sitten tammikuun loppupuolella lonkkaan tuntematon vamma. Vamma ei vieläkään ole kunnossa, mutta onneksi tiedämme mikä siellä vaivaa ja miten sitä hoidetaan. Ei siinä tainnut viikkoakaan mennä, kun sairastuin kevyeen kuumeeseen. Kuume vaihteli puolitoista viikkoa välillä 37.1 - 37.5. Sitten yksi keskiviikko ilta sanon isälleni, että aamulla menen lääkäriin. Aamulla herätessäni olo aivan kamala. Hengittäminen ja nieleminen tekee kipeää kurkkukivun takia. 38.6 kuumetta... Lääkäri totesi taudiksi mononukleoosin ja kirjoitti varuille myös influenssalääkkeen reseptin. Viisi päivää kuume pyöri lähemmäs 39.5, kunnes soitimme lääkärille. Lääkäri totesi suoraan, että minun pitää hakea influenssalääkkeet mahdollisimman pian. Samana päivänä alkoi viikon kuuri. Influenssa ja mononukleoosi helpotti kolmen viikon jälkeen, jonka jälkeen oli vielä vajaa viikko kevyttä kuumeilua. Sairastaminen vei noin 4-5 viikkoa. Lonkka sai tällöin hyvää pakkolepoa, mutta ei kuitenkaan kuntoon tullut. Vajaa kuukauden harjoitukset SM-kilpailuihin ja kisoista 50 metrin perhosen nuorten Suomen mestaruus. Koko kausi mentiin lonkan ehdoilla. Ainakin melkein... Niitä liikkeitä ei tehty, missä lonkka petti alta. Tähtäin oli silti nuorten EM-kilpailuissa. Toukokuussa lääkäri sanoi karut sanat. joko lähdet EM-kilpailuihin, mutta et välttämättä ui ennätystä, etkä edes kauden parasta, ja syksyllä toipuminen vie pitkään tai aloitat tauon tänään. Itkua vääntäen isälle sanoin autossa, että "Eiköhä tää ollu tässä. Pistetään mies kuntoon.." |
Kuva. Tuire Lehtimäki Hyvitera
|
Kesällä kolme kertaa altaassa ja kuukauden kova lääkekuuri. Elokuussa takaisin ja samantien lonkka ilmoitti, että ei vielä. Kuukauden lääkekuuri uudestaan ja tuntui, että siitä ei ole mitään hyötyä.
Magneetti-, röntgen- ja ultraäänikuvaukset käytiin läpi ja missään ei mitään. Nämä käytiin omakustanteina.
Syksyllä teimme Hyviteran kanssa sopimuksen Tokion 2020 olympialaisiin saakka. Tuire Lehtimäki löysi lonkasta poikkeaman. "Must Niko tuntuu vähän siltä et tääl ois repeämä..." Syy selvisi ja sitten osattiinkin hoitaa vaivaa oikealla tavalla.
Altaaseen mentiin takaisin marraskuun 26. päivä ja saavuin ensimmäisiin treeneihin fysioterapeuttini Tuiren kanssa. Kevyet lämmittelevät jumpat lonkkaan ja sitten menoksi. 50 metriä vesijuoksua ja siinäkö se? Kyllä. Ei enempää.
Treenimäärä lisääntyi kerta kerralta, kunnes 25 joulukuuta herään outoon oloon. 38.2 kuumetta... Joulun pyhät sairastelin ja kuumtta oli parhaimmillaan 38.5 astetta, yöt olivat vaikeita, hermot kireällä sekä huonoa oloa. 27.12 täytin 18 vuotta ja aamulla oli ajokoe. Se meni ensimmäisellä läpi, vaikkakin kuumetta oli lähemmäs 38 astetta. Vasta vuodenvaihteen jälkeen alkoi uudestaan treenaaminen.
Nyt hymyilyttää ja vuoden 2017 tähtäin on laitettu Tampereen SM-kilpailuihin. Be ware, the beast is coming...

1.4.2016
SM-Kilpailut Uinnin Suomen mestaruuskilpailut Helsingin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa 24.-28.3. Niko oli mukana ainoastaan uimassa 50 metrin perhosuinnin. Ainoa tavoite oli voittaa nuorten Suomen mestaruus ja se tulikin ajalla 24.75. Toiseksi tuli Cetuksen Sergey Kuznetsov ajalla 24.85. Eli Mäkelän ja Kuznetsovin välinen kamppailu oli erittäin kova.Niko ui vielä illalla aikuisten A-Finaalissa ja sielä sijoitus oli kahdeksas hivenen hitaammalla ajalla kuin aamulla 24.92. Aamun aika antoi Nikolle 744 FINA-pistettä ja tämä oli nuorten poikien SM-sarjan suurin tulos. Niko voitti palkinnoksi Rapalan lahjoittaman Festina-rannekellon. Kuluneen vuoden 2016 uintikausi on ollut Mäkelälle hyvin raskas. Lonkka-, olkapää- ja selkävaivat sekä vielä influenssa, mononukleoosi ja vatsatauti vaivasivat pitkään. Ennen Suomen mestaruuskilpailuja, Niko pääsi harjoituksiin vain vajaan kuukauden verran. Tämän takia Mäkelä erittäin tyytyväinen uintiinsa ja iloinen parhaan poikauimarinpalkinnosta. Nyt tähtäimenä on Nuorten Euroopan mestaruusuinnit Unkarissa Hódmezővásárhelyssä 6.–10.7.2016. |
1.1.2016
Uusi vuosi, uusi kausi, uudet kujeet
Hyvää sekä menestyksekästä uutta vuotta 2016 toivottaa Niko! Olkoon tämä vuosi ikimuistoinen.

15.12.2015
PM mitaleita! Norjan Bergenissä käytiin 11.-13.12. Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut ja Mäkelä oli mukana edustamassa Suomea. Mäkelälle tuomisina 1 seniori sarjan hopeinen mitali 50m perhosuinnista ajalla 23.84 jääden vain 0.04 sekuntia SM-kilpaluissa uidusta nuorten Suomen ennätyksestä. Toinen mitali ripustettiin kaulaan 100m perhosuinnin junioreitten finaalin jälkeen ja väri oli pronssi. Niko oli myös varamiehenä kahdessa ylimääräisessä nuorten sarjan viestissä 4x100m vapaauintija 4x200m vapaauinti. Sunnuntaina Mäkelä oli myös mukana 4x100m sekauintiviestissä ja ui perhosuintiosuuden. |
Nikon henkilökohtaiset tulokset:
Laji Alkuerät Finaali
50m pu 24.02 (1.) 23.84 (2.)
100m pu 54.80 (2.) 54.14 (3.)
50m su 25.39 (4.) 25.38 (6.)
200m pu -
Laji Alkuerät Finaali
50m pu 24.02 (1.) 23.84 (2.)
100m pu 54.80 (2.) 54.14 (3.)
50m su 25.39 (4.) 25.38 (6.)
200m pu -
24.11.2015
SM-Kilpailuista menestystä ja ennätyksiä!
Niko Mäkelä oli 18.-22.11.2015 uiduissa lyhyen radan SM-kilpailuissa hurjassa kunnossa. Mäkelän tuomisina kilpailuista on 2 kultaista mitalia, 2 hopeaa, 2 nuorten Suomen ennätystä sekä 2 nuorten ja yhden aikuisten pistesijan.
Mäkelä kellotti heti ensimmäisessä lajissa keskiviikkona 50m perhosuinnin nuorten SE tuloksen rikkoen Riku Pöytäkiven ennätyksen 24.12 uusiin lukemiin 23.80. Illan A-finaalissa Niko hengitti vettä keuhkoihin ja jäi aikuisten mitaleiden ulkopuolelle tullen maalin neljäntenä. Seuraavana päivänä Niko kellotti aamulla 100m perhosuinnissa ajan 54.18 voittaen nuorten Suomen mestaruuden. Illalla A-finaalissa Mäkelä kellotti uuden Nuorten SE tuloksen 53.40 rikkoen Mika Solan ennätyksen 53.60. Jos aika olisi tullut aamulla, olisi Niko tällöin rikkonut vuodelta 1992 uidun Jani Sievisen nuorten SM kilpailu ennätyksen.

50m vapaauinnista Niko otti nuorten SM hopeaa ajalla 23.07. Kultaa otti Aurajoen Uinnin Nikita Saunonen kovalla ajalla 22.54. RiUS:n pojat ottivat hopeaa 4x100m sekauintiviestistä ajalla 3.45.58. Viestissä uinti järjestys oli Rasmus Kujala (su), Mikael Laakso (ru), Niko Mäkelä (pu) ja Hannes Väre (vu). Kultaa vei Cetus uudella Nuorten SE ajalla.
Niko Mäkelän henkilökohtaiset tulokset: Nuoret Aikuiset 50m pu 23.80 1. 24.06 4. 100m pu 54.18 1. 53.40 5. 50m vu 23.07 2. 23.07 12. 200m pu 2:07.81 5. - 50m ru 29.44 4. - |
12.10.1015
Kovia tuloksia kotialtaassa! Niko Mäkelän vauhti kotialtaassa Mikropolix-uinneissa oli vakuuttavaa viime lauantaina 10.10. 200m perhosuinnissa Niko paranteli Oulun IKM-kilpailuissa tekemäänsä ennätystä 2 sekuntia lukemiin 2.06.74 ja tämä aika vie hänet lähemmäksi Nuorten PM-kilpailuja, jotka käydään Norjan Bergenissä 11.-13.12. Niko lähenteli myös kauden tavoiteaikaansa 50m perhosuinnissa ja jäi siitä vain 0.01 sekuntia. Lyhyen radan Nuorten Suomen Ennätys on 24.12 Riku Pöytäkiven nimissä ja Niko ui aikaan 24.13. Tämä oli hyvä ärsyke seuraavaa kisaa ajatellen. |
RiUSin NSM 4x100m sekauintiviestijoukkue pääsi myös vauhtiin uiden kauden ensimmäisen viestin aikaan 3:57.13, joka on noin 10 sekuntia vuoden takaisesta Nuorten Suomen Ennätyksestä. Joukkueessa uivat Rasmus Kujala (su), Mikael Laakso (ru), Niko Mäkelä (pu) ja Hannes Väre (vu).
Niko ui myös 50m vapaauintia aikaan 23.68. Saman matkan rintauinti liukui aikaan 30.04.

NEM-kilpailuissa ennätykset rikki!
Niko Mäkelä oli edustamassa Suomea Bakun European Games -kilpailuissa kisattavissa uinnin EM-uinneissa. Nikon tavoite mitalista jäi pois heti 50m perhosuinnin alkuerien jälkeen, sillä kärki meni erittäin kovaa. 23.90 oli aamun alkuerien nopeimman aika. Niko laittoi siis finaaliin pääsyn tavoitteekseen, mutta se jäi uupumaan vain 0.06 sekuntia. Mäkelä kuitenkin teki uuden nuorten SE ajan 24.43 joka riitti välierien 10. sijaan. Nikon tulokset kisoista sekä haastattelu, jossa mukana ÅSK:n Roosa Mört. 50m perhosuinti 24.61 24.43 10. 100m perhosuinti 56.07 25. 50m vapaauinti 23.92 38. 200m sekauinti 2.10.12 35. |
|
29.4.2015
Niko edustaa Suomea European Games -kilpailuissa! Suomen Olympiakomitea on nimennyt Suomen joukkueen ensi kesän Euroopan Kisoihin. Kisat järjestetään Bakussa Azerbaidžanissa 12.-28.6. Suomesta Euroopan kisoihin osallistuu noin 100 urheilijaa 18 lajissa. Riihimäkeä ja Riihimäen Uimaseuraa edustaa Niko Mäkelä. Tarkka urheilijamäärä varmistuu 10.5., jolloin valintoja täydennetään vielä kreikkalais-roomalaisen painin osalta SM-kilpailuissa annettujen näyttöjen perusteella. Lisäksi uimareiden henkilökohtaiset matkavalinnat tarkentuvat myöhemmin. Suomen joukkue Tytöt, Roosa Mört Åbo Simmklub, Aino Otava Cetus, Espoo, Reetta Kanervo Oulun Uinti, Sini Koivu Cetus, Espoo, Sohvi Nenonen Cetus, Espoo, Essi-Maria Lillman Lahden Uimaseura, Moona Koski Uinti Imatra, Alma Lumio Uinti Tampere, Eveliina Kallio Raision Urheilijat, Nea-Amanda Heinola Nummelan Kisaajat, Vihti, Julia Bruneau Lahden Uimaseura, Melek Ayarci Lahden Uimaseura. Pojat, Christoffer Fredrikson Cetus, Espoo, Niko Mäkelä Riihimäen Uimaseura, Nikita Saunonen Aurajoen Uinti, Turku, Juho Grönblom Raision Urheilijat. |
28.4.2015
SM KULTAA!!! Niko Mäkelän vauhti Vaasassa uiduissa SM kilpailuissa oli huikea. Varsinkin 50m perhosuinnissa, jossa Mäkelä ui uuden Nuorten SE tuloksen 24.56. Vanha ennätys oli vuodelta 2003 Manu Mäntymäen nimissä 24.65. Aikuisten finaalissa vauhti oli melkein yhtä kova 24.59 ja Mäkelälle ja Riihimäen Uimaseuralle ensimmäinen SM voitto! Niko oli vielä toipilaana kilpailujen käynnistyttyä, koska oli sairastanut flunssaa juuri ennen Vaasaan lähtöä... Tämän takia 100m ja 200m matkat olivat liian pitkiä. Siitä huolimatta Niko otti kultaa 100m perhosuinnissaa ajalla 56.99 ja jäi ennätyksestään 1.04 sekuntia. Aikuisten finaalissa fiilis oli jo parempi ja Niko ui ajalla 56.20 viidenneksi. 200m sekauinnista Niko otti hopeaa ajalla 2:15.18. |
|
26.3.2015
Espoon GP3 kilpailuissa rikottiin rajoja!
Niko Mäkelän vauhti oli hurjaa Espoonlahdessa uiduissa GP3-osakilpailuissa. Niko ui yhteensä viisi matkaa; 50m vapaata, perhosta ja selkää sekä 100m perhosta ja selkää. Ennätyksiinsä Niko ui kolmessa lajissa ja 100m perhosessa aika parani kaksi kertaa!
Alkuerät Finaalit
50m pu 25.25 24.71
50m su 28.20
50m vu 24.50 24.59
100m pu 56.34 55.95
100m su 1:01.38
50m ja 100m perhosuinnissa Niko alitti European Games A- ja B-aikarajat! 50m perhosuinnissa European Games A-raja on 25.15 ja Niko alitti sen reilusti. 100m perhosuinnissa sen sijaan teki tiukkaa, sillä B-rajan alitus tuli vain 0.03 sekunnilla! European Games -kilpailut kisataan Bakussa Azerbaidžanissa 12.-27.6.2015 ja Nikolla on melkein jo lippu taskussa.

24.12.2014
Niko Mäkelä toivottaa hyvää joulua ja onnellista sekä menestyksellistä vuotta 2015!!

13.12.2014
Ensimmäiset MM-Kilpailut
Niko Mäkelä ja Lotta Upanne valittiin kesän lopulla edustamaan Suomea FINAn ensimmäisessä Youth Programme -ohjelmassa. Molemmat suostuivat ja se kannatti.
Lennot olivat Helsinki - Oslo ja Oslo - Doha. Lento Oslosta Dohaan kesti noin 6,5 tuntia, mutta onneksi lentokone oli yleellinen istuimineen, televisioineen sekä ruokineen. Dohassa oli lämmintä jopa lähemmäs +30 astetta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta.
Majoituimme Ezdan -hotellissa, jossa oli neljä tornia ja jokaisessa tornissa 35 kerrosta. Suomen MM-joukkue majoittui samassa hotellissa.
Harjoitukset olivat Aspire Zonessa, jossa oli monia eri urheiluhalleja ja -stadioneita sekä myös Torch Hotel. Treenasimme busseittain kahdella radalla 10 rataisella 25m altaassa. Busseja oli 10 ja kaikki täynnä. Ahdasta siis oli. Onneksemme aamutreeniryhmä oli jaettu puoliksi niin, ensimmäinen ryhmä menee uimaan kun toinen menee luennolle. Tunnin jälkeen vaihdettiin. Toisissa treeneissä ruuan jälkeen uimme enemmän matkaa ja kovemmalla tahdilla.
Meillä oli 10 huippuvalmentajaa ympäri maailmaa. Nimekkäin oli Missy Franklinin valmentaja Todd Schmitz USA.
Ruoka oli hyvää, mutta sitä oli niukasti. 3 ateriaa päivässä jotka olivat aamupala, välipala ja iltapala ja lämmintä ruokaa saimme vasta illalla. Kun söimme välipalan, siitä oli noin 11 tuntia siihen että saimme seuraavan ruuan. Eli eväitä piti olla mukana koko ajan.
Ilta huipentui aina MM-Finaaleihin. Kovatasoisia kisoja hehkutti valmentajamme Todd, sillä se on harvinaista nähdä, kun uidaan ME tuloksia. Puhumattakaan siitä, että niitä tuli 24 ja lisäksi vielä 23 MM-kilpailuennätystä.
Youth Programmessa on vielä hiottavaa, mutta koska tämä oli vasta ensimmäinen kerta, kun FINA järjestää tällaisia ohjelmia niin ymmärtäähän sen sekavuuden vielä. "Toivottavasti tämä saa jatkoa, sillä tämä oli tähänastisesta urastani kaikkein suurin motivaatiopotku" Totesi Niko!

IKM menestystä!
Niko Mäkelän viimeiset ikäkausimestaruus -kilpailut päättyivät voitokkaasti. Niko ui kuusi lajia ja ansaitsi 6 mitalia, joista 3 oli kultaisia, 2 hopeisia sekä 1 pronssinen. Tämän lisäksi Niko paranteli 100m perhosuinnissa karsinnoissa tekemäänsä ikäkausimestaruus -ennätysaikaa reilulla sekunnilla!
100m selkäuinti P16 57.43 kultaa
200m perhosuinti P16 2.08.82 hopeaa
100m vapaauinti P16 52.07 hopeaa
200m sekauinti P16 2.07.84 kultaa
100m perhosuinti P16 55.57 kultaa + IKM-ennätys
200m vapaauinti P16 1.55.04 pronssia
Tästä Niko jatkaa seuraaviin NSM ja SM kilpailuihin vuodelle 2015!

24.11.2014
NSM/SM menestystä!
Viimeviikolla keskiviikosta sunnuntaihin taisteltiin ja ratkottiin Aikuisten sekä Nuorten Suomen Mestaruudet Espoonlahdessa. Niko Mäkelä voitti kisoista 2 kultaa ja 1 pronssin. Kullat tulivat 100m perhosuinnista ja 4x100m sekauintiviestistä. Viestissä RiUS:n pojat Mikael Laakso, Tuomas Tiainen, Niko Mäkelä ja Hannes Väre uivat uuden Nuorten SE tuloksen. Pronssi tuli 4x100m vapaauintiviestistä.

Ensimmäinen kulta tuli heti kilpailuiden avauspäivänä keskiviikkona, kun ratkottiin 100m perhosuinnin Nuorten SM mitalit. Niko voitti 0.10 sekunnin erolla Rauman Uimaseuran Eemil Varhon. Nikon aika oli 55.01 ja Eemilin 55.11. Kolmanneksi tuli Järvenpään Uintiklubin Daniel Viitikko ajalla 56.18.
Toinen kultamitali tuli 4x100m sekauintiviestistä, jossa RiUS rikkoi vanhan suomenen ennätyksen, joka oli vuodelta 2012 LaUS:n nimissä 3:47.74. Nyt uusi ennätys on RiUS:n nimissä 3:46.72. Niko ui viestissä perhosuinti-osuuden ja tuli kovaan aikaan 54.46, joka oli ylivoimaisesti viestin kovin perhosuinti-osuus. (Video viestistä löytyy Nikon sekä Riihimäen Uimaseuran Facebook -sivulta).
Pronssimitali tuli 4x100m vapaauintiviestistä, jossa uivat samat henkilöt kuin sekauintiviestissä. RiUS:n aika oi viestissä 3:29.22.
Lajit joista ei tullut mitalia vaan hyviä aikoja ja sijoja olivat 50m perhosuinti ja -selkäuinti, 200m sekauinti sekä 4x200m vapaauintiviesti.
50m selkäuinnissa Niko paranteli ennätystään jokaisella uintikerralla alkueristä finaaliin. Uusi ennätys on nyt 25.74 ja SM sijoitus 6, joka oli vain 0.10 sekuntia pronssimitalista.
50m perhosuinnissa Niko ei tehnyt ennätystään ja putosi välierissä. Perhosuinti ei koko kisoissa ollut normaalin näköistä vaan todella löysää ja siksikin kisojen parhaaksi 50m perhosuinnin ajaksi Niko sai alkuerissä uidun 24.75.
4x200m vapaauintiviestissä uimarit Hannes Väre, Mikael Laakso, Jasper Pullinen ja Niko Mäkelä uivat aikaan 7:53.19 ja sijoitus NSM 5.
200m sekauinnissa Niko ui ajan 2:10.49 ja sijoitus NSM 8.

22.9.2014
Kisakausi on nyt avattu!
Sunnuntaina 21.9 oli Riihimäen Uimaseuran kauden ensimmäiset kilpailut, missä uitiin pääasiassa pelkkiä pidempiä matkoja. Niko ui 800 m, mutta ei vapaauintia vaan perhosta. Niko on täten ensimmäinen RiUS:n uimari, joka ui niin pitkän matkan perhosta kilpailuissa.

6.8.2014
Niko Mäkelä on valittu edustamaan Suomea Dohan lyhyen radan MM-kilpailujen yhteydessä järjestettävään ensimmäiseen Finan Youth Programme -ohjelmaan 3.-7.12.2014. Nikon lisäksi mukaan valittiin Mikkelin Uimaseuran Lotta Upanne.Valmentajana Dohaan lähtee Marjoona Teljo.
Valintaperusteet:
- Ikäluokkansa yhden lajiryhmän paras Fina-pisteiden perusteella
- RT-pisteet vertailupohjana
- Olympiamatkat
- Vuoden 2014 aika-ikkuna (1.1.2014 – 20.7.2014)
- Nuorten maajoukkueuimari tai ehdokas
- Tulevaisuuden potentiaali

4.8.2014
Niko Mäkelä on valittu Suomen uinnin nuorten maajoukkueeseen kaudelle 2014-2015. Valinta tehtiin Rudolph pisteiden perusteella ja Nikolla oli pojista korkeimmat pisteet 18.4. Toisena valitut Raision Urheilijoiden Juho Grönblom ja Aurajoen Uinnin Nikita Saunonen omistivat 17.0 pistettä.

14.7.2014
Ikäkausimestaruuskilpailut uitiin Suomen Turussa 11.-13.7.2014 pitkällä eli 50 metrin radalla. Mestaruuksia tavoittelivat 13-, 14- ja 15-vuotiaat tytöt sekä 14-, 15- ja 16-vuotiaat pojat. Kilpailuihin osallistui yli 600 uimaria, 63:sta seurasta. Riihimäen Uimaseurasta kisaamassa oli 13 uimaria yhteensä 43 startin verran. Päävalmentaja Jouni Laakso kertoi olevansa tyytyväinen RiUS-uimareiden tuloksiin, etenkin kun omia henkilökohtaisia ennätyksiä tehtailtiin kolmessa startissa neljästä. ”Mäkelän Niko on kova kilpailija ja mitä tiukempaan kisaan kaveri joutuu sen paremmin kulkee” totesi Jouni. |
Niko Mäkelä 1998 oli kilpailun paras RiUS-uimari. Nikolla on kisoista tuomisina 100 m perhosuinnin Ikäkausiennätyksen 57.23 lisäksi kolme kultaa: 100 m vapaauinnista ja 100 m rintauinnista sekä kolme hopeaa: 100 m selkäuinnista, 200 m perhosuinnista ja 200 m sekauinnista.
6.7.2014
Espoonlahdessa uitiin Grand Prix Challenge -uinnit 4.-6.7-2014. Nuorten Suomen Mestaruusviesteissä RiUS:n pojat olivat hyvässä vireessä ja tuomisina NSM – kulta ja NSM – pronssi.
Niko Mäkelä teki vakuuttavan vahvaa työtä niin viesteissä kuin myös henkilökohtaisella 50 m perhosuintimatkalla. Alkuerissä Niko ui oman ennätyksensä 25.20 sijoittuen neljänneksi. Semifinaalissa aika parani edelleen ollen 25.18 sijoitus viides ja finaalissa lajin nuorin osanottaja sijoittui ajalla 25.49 kahdeksanneksi.

2.6.2014
29 Riihimäen Uimaseuran Mikropolix-ryhmien uimaria lähti leirille Espanjaan Calellaan 2.-10.6.2014 väliseksi ajaksi. Lisäksi RiUS:n maajoukkueuimarit (mukaanlukien Niko Mäkelä) osallistuivat Mare Nostrum kilpailuihin Ranskan Canetissa.

26.4.2014
Riihimäen Uimaseuran nuori vielä Ikäkausimestaruus-ikäinen Niko Mäkelä näytti vanhemmille uimareille miten 100 m perhonen uidaan. Edellä oli ainoastaan Sveitsistä Suomeen kaksoiskansalaisuuden oikeuttamana kisaamaan tullut Aleksi Schmid. Nikon uusi komea ennätys on 58.07 jolla ylsi nuorten SM hopeamitaliin.